Rockfestari Naamoilla aurinko paistoi ja iloinen tunnelma vallitsi koko festivaalin ajan

15. kertaa järjestetty Rockfestari Naamat on saatu päätökseensä Tuomiston tilalla Muuramessa. Aurinko porotti koko festivaalin ajan ja mieliala oli kaikilla korkealla. Järjestyshäiriöitä ei ollut tänä vuonna ainuttakaan, mikä on omiaan kuvaamaan tapahtumassa vallitsevaa erinomaista yhteishenkeä. Viikonlopun aikana nautittiin ohjelmistosta ja mukavasta yhdessäolosta. Välillä käytiin saunomassa ja pulahtamassa lampeen ja ehdittiinpä viikonlopun aikana pelailla niin peltofutista, mölkkyä, kuin rantalentopalloakin.

Rockfestari Naamat myytiin jälleen kerran loppuun vain muutamissa minuuteissa lipunmyynnin aloituksesta.  Esiintyjät paljastettiin taas vasta lipunmyynnin loputtua. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että esiintyjien laadusta olisi tänäkään vuonna tingitty. Ohjelmisto koostui hyvin monipuolisesta kattauksesta, aina punkista rytmimusiikkiin. Esimerkiksi Asa & Bandin huikea keikka lauantai-iltana ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Vuoden 2014 Rockfestari Naamoilla esiintyivät Kumikameli, Death Hawks, Sumuposauttaja, Get Your Gun (DEN), Digitaalinärpes, Olavi Uusivirta, Club Old Farts, Mikäklubi, Panssarijuna, The Escapist, Hopeajärvi, Asa & Band, Plutonium 74 ja Soul Valpio Band.  Festivaalin huikean tunnelman kruunasi asiakkaiden itsensä leirinnässä järjestämät ex tempore -esitykset. Muistoihin painuvat esimerkiksi niin larppaus, kuin 50 asiakkaan yhteislaulutkin.

Rockfestari Naamat haluaa esittää nöyrimmät kiitokset kaikille artisteille, asiakkaille sekä tapahtuman talkoolaisille. Ilman teitä kaikkia meillä ei olisi näin huikeaa tapahtumaa. Ensi vuonna sitten jälleen, eikös juu?

Kuvia festivaalin menosta ja meiningistä voi käydä katsomassa osoitteessa: https://www.flickr.com/photos/rockfestarinaamat/

Lisätiedot ja tiedustelut:

Samppa Erkkilä

Rockfestivaali Naamat viestintävastaava
044 292 2897
viestinta@naamat.info